Ajatuksia
Vielä tänä kesänä väitin ettei perheemme ollut aiheuttanut minulle traumoja. Se oli valhe. Tajusin sen ehkä viikon tai kaksi sen jälkeen kun olin lähtenyt vanhempieni luota. Siskoni, erään huutokuoron päätteeksi sanoi tai siis huusi, saaneensa traumoja isän ja hänen välisestään suhteesta. Ja minä sanoin että minä en ollut. Se ei pidä paikkaansa. Kun oivalsin sen syksyllä aloin miettiä tapahtuneita asioita. Niiden miettiminen ja sitten kohta perään eräs yökyläreissu, jossa olin tekemisissä pienen vauvan kanssa kokonaisen viikonlopun. (Samainen kerta, josta puhuin dissosiaatio tekstissä) Saivat aikaan ahdistuskohtauksen, joka oli varmaan suurimpia tähän astisessa elämässäni. Minun on vaikea kuvailla mitä tapahtui, koska seuraava liki viikko meni hyvin sumussa enkä muista siitä oikestaan mitään. Palasin silloin myös muistoihini lukio ajan masennuksesta. En edes ollut tajunnut kuinka huonossa jamassa asiat olivat. Oli vain huono olla niin kuin usein siihen aikaan. Yhden kerran kun käv